Yhteistoiminnallisuutta opetukseen

Olen tällä viikolla yrittänyt kehitellä uusia ideoita syyskuun puolivälissä alkavaan opetukseen. Haasteena on yhteistoiminta: miten saada osallistujat tekemään jotain (mitä?) yhdessä, jos jokainen tekee opetuksen aikana omaa kehitystyötään itsenäisesti? Olen lueskellut alan kirjallisuutta toistaiseksi vielä melko laihoin tuloksin.

Kuva: http://carriebjackson.wordpress.com

Parhaat ideat olen tähän mennessä löytänyt Timo Saloviidan (2006) kirjasta "Yhteistoiminnallinen oppiminen ja osallistava kasvatus". Saloviita esittelee kirjassaan erilaisia tekniikoita yhteistoiminnallisuuden lisäämiseksi. Osa tekniikoista on hieman liian yksinkertaisia(?) omaan tarkoitukseeni ja moni tekniikka on lähinnä yhteistoiminnallisuuden opetteluun. Muutama idea kuulostaa kuitenkin kehittämisen arvoiselta.

1. Kolmivaiheinen haastattelu: tehtävä aloitetaan paritehtävänä, jossa molemmat parista kertovat vuoronperään omalle parille oman näkemyksensä käsiteltävästä asiasta. Tämän jälkeen kaksi paria yhdistetään neljän hengen ryhmäksi ja aiemmista pareista nyt tienen kertoo parin näkemyksen ryhmälle; ei siis omaansa. Näin käydään kaikki ryhmän jäsenet läpi. Lopuksi otetaan vielä opettajajohtoinen yhteeenveto kaikista näkemyksistä.
2. Ryhmähaastattelu: neljän hengen ryhmä haastattelee vuorollaan kutakin ryhmän jäsentä sovitun ajan. Muut ryhmän jäsenet siis tekevät vuorossa olevalle haastateltavalle kysymyksiä annetusta teemasta.
3. Vuorokierros: opettaja antaa neljän hengen ryhmille listan käsiteltävistä asioista, joista kukin ryhmässä vuoron perään kertoo oman mielipiteensä.
4. Kysymyskortit (hieman muunneltuna): Osallistujat kirjoittavat ryhmissä kysymyskortteja käsiteltävään aiheeseen liittyen. Jos ryhmästä löytyy myös vastaus, niin se kirjoitetaan kortin kääntöpuolelle. Avoiiksi jääviin kysymyksiin etsitään vastausta koko osallistujajoukolta. Lopuksi opettaja tarkistaa kysymys-vastausparit sekä vastaa avoimiksi jääneisiin kysymyksiin.

Kuva: http://www.agenciasdecomunicacion.org/

Muutama kehittelemisen arvoinen idea löytyi myös Linda Kavelin Popovin (2010) kirjasta "Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen - 52 keinoa vahvistaa hyvää käytöstä". Tuossa kirjassa mainittiin menetelmät "Salainen kaveri" ja "Paras ystävä -aivoriihi". Kirjan menetelmät on kehitetty hyvän käytöksen vahvistamiseen, mutta nuo pari menetelmää olisi sovellettavissa myös yhteistoiminnallisuuden osana.

1. Salainen kaveri: opetustuokion aluksi arvotaan osallistujien joukosta jokaiselle ns. salainen kaveri, jonka tehtävänä on seurata kaverin onnistumisia ja raportoida niistä opetustuokion lopuksi. Tätä menetelmää voisi mielestäni soveltaa myös siten, että salaisen kaverin tehtävänä on kehua, ideoida ja kannustaa toista tämän omassa toiminnassa.
2. Paras ystävä -aivoriihi: kirjan menetelmässä pohditaan, mitä hyviä ominaisuuksia parhaalla ystävällä on. Tätä voisi mielestäni soveltaa siten, että pohditaan parasta ideaa, ts. mitä hyviä ideoita ryhmän jäsenellä on.

Näillä ideoilla ei ehkä vielä ihan koko syksyn kestävää opetusta saada yhteistoiminnallisemmaksi, mutta hyvä alku tässäkin jo on.

Mitähän seuraavaksi lukisi?

Mikä ihmeen MOOC?

Maailmalla kohistaan paljon MOOCeista. Mielenkiintoisen kirjainyhdistelmän taustalla on ajatus avoimesta, kaikkien saatavilla olevista ajasta ja paikasta riippumattomasta verkkokurssista, jossa ei välttämättä ole perinteistä suoritusta, mutta osassa saa niin halutessaan myös sertifikaatin kurssin suorituksesta.

Massiiviset avoimet verkkokurssit (Massive Open Online Course, MOOC) ovat laajoille opiskelijajoukoille avoimesti (maksuttomasti) tarjottavia verkkototeutuksia, joiden toteutus- ja jakelutavat vaihtelevat palveluntarjoajasta riippuen. Yleisenä tavoitteena on kuitenkin mahdollistaa uudenlainen ajasta ja paikasta riippumaton ja avoin opiskelun hyödyntäen yhteisöllistä oppimista verkossa. Ensisijaisesti MOOCit avaavat siis opiskelumahdollisuuden myös niille, joilla ei formaaliin tai tietyn sisältöiseen koulutukseen olisi muuten pääsyä. Pelkkä tiedonlähteille pääsy ei kuitenkaan vielä takaa oppimista, vaan ideana on hyödyntää informaalin oppimisen antia ja yhdistää se formaaliin oppimiseen.

MOOCeja voidaan hyödyntää mm. personoiduissa opinpoluissa, valinnaistarjonnan lisäämisessä, täydennyskoulutuksessa, opintojen tutustumiskursseina sekä kertauskursseina. MOOCeja voidaan käyttää myös käänteisen opetuksen tapaan, jolloin opiskelijoille tarjotaan muualta organisoidun verkkokurssin suorituksen tueksi omassa oppilaitoksessa lähiopetusta ja/tai -ohjausta (Hiidenmaa 2013).

Meillä Suomessakin puhutaan yleisesti MOOCeista, mutta meidän koulutuskentässä oikeampi nimitys näille tuotoksille olisi pieni avoin verkkokurssi (Small Open Online Course, SOOC), jossa osallistujia ei ole satojatuhansia, kuten MOOCeissa, vaan "vain" satoja tai tuhansia osallistujia. Muuten periaate on sama kuin edellä kuvatuissa MOOCeissa.

Perinteisempi verkko-opetuksen toteutusvaihto on myös saanut uuden nimen ja kirjainlyhenteen: pieni suljettu verkkokurssi (Small Private Online Course, SPOC). Tähän kategoriaan menisi varmasti suurin osa Suomessa viime vuosina toteutetuista verkkokursseista jo siksikin, että toteutus on usein jollain suljetulla alustalla (Optima, Moodle, Frontier, Blackboard, ...) ja osallistujajoukko koostuu tietystä vuosikurssista (kymmeniä tai maksimissaan satoja opiskelijoita).

Kyse ei siis ole mistään uudesta ilmiöstä: suuressa maailmassa on vain annettu uusi nimitys noille käsittämättömän suurille toteutuksille, jollaisista meillä Suomessa saadaan vain haaveilla - tai itse en ainakaan ihan heti keksi toteutusta, jolle Suomessa saataisiin satoja tuhansia osallistujia, kun ei meillä ole millään alalla niin suuria opiskelijamääriäkään ;-)

Meillä Suomessa MOOCeista kohistaan lähinnä Helsingin yliopistossa, mutta todellisuudessa heilläkin on kyse SOOCeista, sillä ei noista vielä niin massiivia toteutuksia ole kehkeytynyt :-)

Hiidenmaa, P. (2013), Jos vastuaus on mooc, mikä on kysymys? Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Helsingin yliopisto. Saatavilla verkossa os. http://ok.helsinki.fi/wp-content/uploads/2014/01/Jos_mooc_on_vastaus.pdf

Fipped classroom - osa 2

Jatkanpa vielä vähän tuosta flipped classroom -menetelmästä, kun satuin lukemaan siitä hyvän artikkelin. Bill Tucker kirjoitti jo pari vuotta sitten Education Next -julkaisussa havainnollistavan esimerkin flipped classroomin käytöstä. Käykääpäs siis lukemassa tuo, jos haaveilette menetelmän käyttönotosta.

Tucker, B (2012), The Flipped Classroom - Online instruction at home frees class time for learning. Education next, Winter 2012, saatavilla verkossa os. http://educationnext.org/files/ednext_20121_BTucker.pdf

Artikkeli kertoo kahden opetttajan oivalluksesta siitä, miten aikaa oppitunneilla voidaan käyttää uudella tavalla, jos oppilaiden tiedonjanoa kasvatetaan jo ennen tuntia esim. videoleikkeillä. Juju ei siis ole noissa videoleikkeissä sinällään, vaan oppitunnin hyödyntämisessä uudella tavalla, jolloin aikaa jää paremmin myös yksilölliselle ohjaukselle sekä eriyttämiselle. Flipped classroon -ajattelu oli syntynyt!

Artikkelin opettajat vaativat opiskelijoita myös tekemään muistiinpanoja ja kysymyksiä ennakkomateriaalista, jolloin videoiden katsominen ei ole vain viihdykettä tai toissijaista toimintaa; siihen pitää oikeasti perehtyä. He ovat saaneet myös ns. ongelmanuoret takaisin opintojen pariin.

Arikkelissa kuvataan myös muita kokeiluja sekä menetelmän etuja ja varjopuolia. Kannattaa lukea!



Wordle-sanapilvi artikkelista :-)



Fipped classroom

Maailmalla kohistaan kovasti käänteisestä opetuksesta eli flipped classroom -menetelmästä. Itsekin olen tätä jo kokeillut vaihtelevin tuloksin.

Created by Knewton and Column Five Media

Osa opiskelijoista on sitä mieltä, että tämä on parasta opetuksen saralla ikinä, osa taas on sitä mieltä ettei Leena opeta ollenkaan. No, niinkuin kaiken opetuksen suhteen, asioista voidaan perustellusti olla montaa mieltä. .

Itse käytin tätä ensimmäisen kerran ryhmän kanssa, jossa suurin osa innostui asiasta valtavasti. Käytin ennakkomateriaaleina paitsi videoita, niin myös artikkeleita, kirjoja ja asiantuntijapuheenvuoroja. Lähiopetuksessa sitten pureuduttiin erilaisiin tehtäviin ja pulmiin, keskusteltiin aineiston herättämistä ideoista ja kysymyksistä, määriteltiin asioita aineiston perusteella, luotiin uusia ideoita sekä syvennettiin teemaa tarvittaessa. Toteutus onnistui mielestäni erinomaisesti; tai no, pari opiskelijaa oli tosiaan sitä mieltä, ettei Leena opettanut lainkaan. Suurin ongelma näiden opiskelijoiden kanssa oli varmasti sinä, etteivät he kovinkaan usein päässeet noille lähitunneille. Ei siis ollut mikään ihme, jos koko jutun juoni ei oikein auennut.

Seuraava yritys menetelmän hyödyntämisestä kaatui siihen, että opiskelijat huomasivat etäopiskelumahdollisuuden, joten lähitunenille jäi vain pari opiskelijaa. Liian pienen ryhmän kanssa on vaikea toteuttaa ryhmätöitä ja muita keskusteluja. Itsellä on vielä kehittelyn alla verkkototeutus käänteisestä opetuksesta: miten lähiopetuksen pohdinnat, ryhmätyöt ym. saisi järkevästi toteutettua verkossa; siis muutenkin kuin miljonalla verkkokeskustelulla ;-) .

Uusi ryhmä startttaa taas syysykuussa, joten katsotaan nyt sitten mennäänkö käänteisesti vai miten päin ...

Tervetuloa blogiin!

No niin, blogin perustamista koulutusteknologian aihepiiristä on jahkattu jo muutama vuosi, mutta nyt se sitten konkretisoitui.

Tervetuloa!